Niin Ruotsissa ja Suomessa kuin myös Saksassa sosiaalidemokraattiset puolueet pohtivat syntyjä syviä. Vaikka Saksassa puolue on toisin kuin skandinaaviset vastaparinsa hallinnut viimeiset kaksi vuotta, keskustelu sosiaalidemokraattien ideologisesta identiteetistä sekä puolueen tulevaisuudesta käynnistyi vastauksena uuden yhdistyneen vasemmistopuolueen muodostamaan haasteeseen. Aiheesta kirjoittaminen ehtikin päättyä, luonnollisesti ilman sen suurempia lopputuloksia muutamia mielenkiintoisia avauksia lukuunottamatta. Tässä kuitenkin oma myöhästynyt tulkintani aiheesta.
Itse ymmärrän sosiaalidemokraattisen ideologian ytimeksi sosialismin toteuttamisen puuttumatta yksityisomistukseen. Tämä on tapahtunut sitoutumalla omistavan luokan kanssa jaettuun talouskasvun päämäärään. Tuottavuuden kehittymisen hedelmät jaetaan palkansaajille vahvojen ammattiliittojen kautta, ja valtio pitää kummatkin osapuolet tyytyväisenä toisaalta vastaamalla teollisuuden tarpeisiin, toisaalta paisuttamalla sosiaalipolitiikkaa valtiontalouden sallimassa rajoissa. Kaikki sosiaaliset kerrostumat suljetaan saman sosiaalivakuutusjärjestelmän piiriin, jotta vahvan valtion kannatus säilyisi.
Tänään sosiaalidemokraattinen ideologia ei enää ole rakentava tai tuottava siinä mielessä, että sen pohjalta syntyisi politiikkaa, joka muodostaisi todellisen vaihtoehdon muille poliittisille suuntauksille. Tämä johtuu ensinnäkin siitä, että puolue on jo tehnyt itsensä turhaksi jo menneinä vuosikymmeninä, sillä sen hahmottelema valtiollinen kokonaisuus on jo ehditty koota valmiiksi (kieltämättä sitä tosiasiaa että se on jo sittemmin ehtinyt rapistua ja muuttaa muotoaan). Kaikki merkittävät muut puolueet ovat käytännössä sitoutuneet ylläpitämään tätä järjestelmää ja toimimaan sen sisällä, ei vähiten sen vuoksi että sosiaalipoliittiset uudistukset ovat voimakkaasti polkusidonnaisia, riippuvaisia jo paikallaan olevan lainsäädännön laadusta.
Toisaalta ajankohta ei ole otollinen sosiaalipoliittisille laajennuksille, joiden avulla sosiaalidemokraattista hanketta voisi jatkaa. Julkisen rahoituksen ollessa uhattuna ja rajoitettuna monelta suunnalta hyvinvointivaltio siirtyy kehityksessään jälkiekspansiiviseen vaiheeseen, jossa valtion osuuden laajentamisen sijaan keskitytään sen toimintojen hienosäätöön sekä prioriteettien uudelleenharkintaan. Tämän kehityksen välttämättömyydestä tai vaihtoehtojen olemassaolosta voisi keskustella pitkään. Useimpien eurooppalaisten maiden vasemmistopuolueet ovatkin muutoksen pohjalta hiljattain ja vähitellen vaihtaneet sosialisaatiovaatimuksensa eräänlaiseksi rakennekonservatiivisuudeksi, joka yhä vaatii julkisen sektorin osuuden kasvattamista tai vähintään säilyttämistä. Puolueiden heikkouden johdosta vaihtoehdon realistisuutta ei ole käytännössä koeteltu.
Jälkiekspansiivisessa vaiheessa kaikki suuret puolueet keskittyvät samankaltaisen politiikan ajamiseen. Sosiaalipoliittista järjestelmää kehitetään “kannustavammaksi” massatyöttömyyden voittamiseksi, julkisia palveluita pyritään muokkaamaan “tuottavammaksi”, ja EU:n tasolta saneltuihin suhteellisen rohkeisiin ympäristötavoitteisiin vastataan suhteellisen heikolla ekologisella modernisaatiolla. Kukin puolue voi toki uskoa tekevänsä näitä uudistuksia omista syistään, johtaen ne oman tausta-ideologiansa käsitteistä, koskivat ne sitten oikeudenmukaisuutta, vapautta tai yritteliäisyyttä, mutta lopputuloksia on vaikea erottaa toisistaan. Tästä huolimatta hyvinvointivaltion toimintaa uudelleenarvioidessa se poliittinen leiri, joka ei alunperin ollut vastuussa rakennelman pystyttämisestä, kykenee antamaan itsestään nuorekkaamman ja trendikkäämmän kuvan.
Mitkä ideologiset uudistukset tällaisessa tilanteessa voisivat todella synnyttää uutta, rakentavaa politiikkaa, samalla pysyen uskollisina sosiaalidemokraattiselle sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ihanteelle? Ulrich Beck tarjoaa Die Zeitissa julkaistussa kirjoituksessaan “kosmopoliittista sosiaalidemokratiaa” vaihtoehdoksi. Hänen mukaansa kansallisvaltiot yksin ovat voimattomia uudenlaisten riskien, kuten terrorismin tai ilmastonmuutoksen, edessä. Tämä on tietysti kuultu jo lukemattomia kertoja. Beck tekee kuitenkin tärkeän siirron esittäessään ympäristöpulmat nimenomaan oikeudenmukaisuuteen, hyötyjen ja haittojen jakautumiseen liittyvinä pulmina. Hän liputtaa kosmopoliittista sosiaalidemokratiaa, joka tunnustaisi vähempiosaisten tarpeet ja oikeudet uusiin ongelmiin vastattaessa. Yhteistoiminta Beckin mukaan ainut keino palauttaa kansalaisvaltioille sananvalta kiristineessä maailmanlaajuisessa kyykytyskilpailussa.
Beckin vaatimukset on helppo sivuuttaa turhan utooppisina (vaihtoehtoisesti jopa oman sosiologian tarkoitushakuisena markkinointina), jo pelkästään sen vuoksi ettei esimerkiksi Suomen kaltaisella pienellä valtiolla ole tarvittavaa painoarvoa tai edes suvereeniutta hahmotellun yleismaailmallisen sosiaalidemokratian edellyttämän multilateraalisuden synnyttämiseksi. Beckin ehdotus kansallisvaltioiden uudelleenherättämiseksi ei juurikaan käsittele niitä politiikan aloja, joissa kansallisvaltiot vielä ovat vallassa: sosiaalipolitiikkaa, työoikeutta, jne. Sikäli kuin kyseessä on kokeileva keskustelunavaus, ei kirjoitusta tosin pitäisikään arvioida tältä pohjalta.
» 1 comment.
Muuttaessa lyhytaikaisesti vuokrattuun huoneeseen asuinyhteisössä kohtaa jonkun toisen kokoaman valmiin järjestyksen. Huoneen edellinen asukas sekä läsnäolevat huonetoverit ovat jo tehneet asunnosta itselleen kodin. Päivittäinen, yksityinen ympäristö on toisten tekemien valintojen tulos. Tähän kokonaisuuteen kuuluva valtava välinevalikoima on käsillä, mutta tuntemattomalla tavalla, johon on pitkään totuttauduttava. Pyrin tekemään omat vaatimattomat lisäykseni siihen kuin varkain, häiritsemättä todellisten, pitempiaikaisten asukkaiden arkista elämää.
Huvittavalla tavalla sisustus on samalla jonkinlainen kerrostuma vaihtuvien asukkaiden jälkiä, joista vanhimmatkin säilyvät yllättävän pitkään. Julisteita, jotka vastaavat jo kauan sitten poistuneiden asukkaiden makua, mutta joita ei ole haluttu siivota pois näiden mahdollisen paluun vuoksi, tai yksinkertaisesti saamattomuuden johdosta. Kuvia menneistä asukkaista, jotka kantavat muistoa menneestä eheästä yhteisöstä. Asunnon todellinen vuokraaja asuu tyttöystävänsä luona, kaksi kolmesta huoneesta on alivuokralaisen edelleen vuokraamia.
Äärimmillään ilmiö on välivuokratessa toisen huonetta. Varsinainen asukas ei ole edes siivonnut tavaroitaan pois, ja vaatekaapit sekä pöytälaatikot ovat jo täynnä esineitä. Siirrän niitä pois kenties liiottelevan kiltisti, ottaen pokkarilla valokuvia myöhemmin palautettavasta edeltäneestä järjestyksestä. Silti huoneessa vallitseva paljous voittaa mukavuudessa selvästi kalustamattomien huoneiden askeettisuuden, jota täytin edellesellä kerralla kantamalla Ikean malliston halvimman pöydän seuraksi yksittäisen kadulle jätetyn löytämäni tuolin.
» No comments.If someone thinks the reason they are making lists of records is to inform others about their discoveries, they are seriously delusional. The point, if implicit, is always to show off the distinctiveness and excellency of one’s taste, to make known that one has had the time to waste going through radio shows and musical journalism. While I may not have that much to show off in this respect, I feel like making a list of the records of the first half of 2007 that I have really enjoyed.
Clap Your Hands Say Yeah: Some Loud Thunder
It is somewhat hard for me to relate to the widely negative press that this album received. My interpretation is that another continuation of the danceable poppy style of the first album was expected. Instead CYHSY delivers a set of songs that are, while not quite as uniformly high quality, more complex, diverse and in the end, I believe, more durable.
Cocorosie: The Adventures of Ghosthorse and Stillborn
With childish rap and melodic choruses, this record initially reminded my of the long and happily forgotten eurotechno of the nineties. But as always seems to be the case with Cocorosie, once the initial shock has been overcome, the songs turn out to be very unique and captivating.
Deerhoof: Friend Opportunity
Deerhoof was characterized somewhere as an expression of postmodernity in music, where the patterns and structures of pop music are exposed by compressing them to very short stubs and ultimately breaking against them. This is the least true for Friend Opportunity, which to a large extent consists of plain pop songs sang in a strange way, but still I feel it manages to be simultaneously experimental and very accessible, a feat that I always find enjoyable.
Of Montreal: Hissing Fauna, Are You The Destroyer
A second example of twisted pop structures. The first time that I really found the Elephant 6-style of experimentation works.
Deerhunter: Cryptograms
One might think that it’s not a very promising start when I band refers to its own sound as “ambient punk”, but that is just evil prejudice! Cryptograms is a diverse alternation between quasi-ambient and strange folk/rock structures.
Arcade Fire: Neon Bible
I was a bit disappointed at my first encounter with the album, thinking that Arcade Fire had lost their distinctive pompous energeticness, but it was there after all hidden behind the ballads and calmer songs. I even in an Arcade Fire t-shirt in the festival past, in order to inform everyone else about my exquisite taste for music.
Cinematic Orchestra: Ma Fleur
I think the performers of down-tempo or electronic jazz face quite a challenge in coming up with something new in their production. I feel that the Cinematic Orchestra had reached the logical conclusion of jazz spiced with machines and repetition already in their past couple of albums. On Ma Fleur they take a step towards a more calmer and peaceful sound, which sort of destroys their originality, yet still proves that they are able to compose simple, beautiful songs.
Björk: Volta
Björk is pop again, what brings? It is my impression that the records after Homogenic have been rather divisive for the fans of hers, yet I have really enjoyed each one them, and Volta is no exception.
